sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Olen antanut itselleni luvan epäonnistumiseen

Keinoja sulkea itsensä kaiken arvostelun ulkopuolelle on monia, mutta paras on ehkä se, ettei hevosen kotitallilla käy juuri ketään. Saan siis tehdä omat mokani ihan ilman muun maailman siitä tietämättä. Kukaan ei voi arvostella sitä mistä ne ei tiedä, eikö?

Antti elää pienellä tallilla, missä sen seurana on vanha suokkiruuna sekä lukuisia metsäneläimiä, sekä muutama kiva ihmiskaveri jotka muistavat sitä omenoin ja ihailevin katsein. Voin väittää, ettei Antin tarvitse päiviensä aikana stressata mistään. Sillä on yötäpäivää tarhaus niin pitkään kuin kelit sen sallivat, tarhasta löytyy katos, tarpeellinen heinä ja vesi sekä tietenkin rakas pallo. Joka kerta minua odottaa tallilla onnellisen oloinen hevonen, joka hörisee tallipihaan saapuessa sekä tulee portille vastaan. Antille ei olla luotu paineita suorittaa vaikka nousujohteisesti yritämmekin treenata. Sille annetaan mahdollisuus oppia, jopa niiden epäonnistumisien kautta.

Mikä parasta tässä asettelussa, minä saan olla rauhassa epäonnistua. Ainoa arvostelijani on minä sekä Antti. Suurinosa mitä puuhaan tallilla teen sen omissa oloissani, lapseni sekä/tai poikaystävän seurassa, joista ei tähän lajiin ole sanottavaa juuta eikä jaata. Toisinsanoen voin olla ihan just niin hyvä tai huono kuin oon. Se tuntuu hyvältä, jopa aika terapeuttiselta kun saa olla huoletta juuri sellainen ratsastaja kuin on.
Mulla ei oo ollut aikoihin minkään näköistä painetta suoritua tasolla x tai y. Mun hevonen saa kulkea juuri niinkuin koen tarpeelliseksi. Saan itse ratsastaa juuri miten oma arvotelukyky käskee tekemään. Me saamme edetä täysin omalla vauhdillamme ja tasollamme. Meillä ei ole kiire minnekkään. (Välillä ei edes tallilta kotiin... ;))

2015 Kuva ©Siiri Kaskinen
Tässä ehkä suurimmat syyt miksi juuri nyt tämä harrastus tuntuu ihan parhaalta. Mä oon saanut tehdä tätä viime ajat vain itselleni ja Antille. Meillä ei ole ollut muuta tähtäintä kuin, tekeminen on aina mieleistä ja hevonen haluaa suorittaa parhaansa.
Antissa oon huomannut uudenlaista hyväntuulisuutta, joka heijastuu sen yritteliäsyyteen miellyttää kokoajan, etten voi välillä uskoakkaan. Minä koen olevani parempi tämän myötä ja itseluottamuksen kasvaa näissä asioissa. Uskallan luottaa enemmän omaan osaamiseeni ja kokeilla useammin mukavuusalueen ylittämistä.

Jos et tee sitä intohimosta, et voi tehdä sitä oikein. Uskalla epäonnistua, uskalla olla huono ja uskalla yrittää uusia tapoja. Riko rajat, luo uutta ja nauti mitä teet. Uskalla tuntea koko tunneskaala, jopa ne huonot fiilikset ja avaa mieli oppiaksesi uutta. Anna itsellesi aikaa ja armahda itsesi epäonnistumisistasi. Pohja on se paikka mitä ei saa pelätä vaan sieltä pitää osata rakentaa aina vain vankempi pohja. Sieltä nouseminen vaatii voimia, jotka kantavat aina vain pidemmälle.

Ei hyvään harrastamiseen tarvita kymmenien tuhansien hevosta eikä satojen eurojen maneesitallipaikkaa. Se vaatii vain rakkauden tähän lajiin. ♥



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)