perjantai 13. toukokuuta 2016

Mitä meille tapahtui?

Syy blogi hiljaisuuteen on ollut se, etten yksinkertaisesti ole tiennyt mitä kirjoittaa ja ihan täydellinen romahdus kaikessa. Ajattelin kirjoittamisen tuovan enemmän haittaa kuin hyötyä, etenkin kun kaikki oli niin epävarmaa. Varmaa oli kuitenkin se, etten voinut alkaa kuuntelemaan liikaa muiden mielipiteitä kun itsellä aika hyvä intuitio tuon hevosen kanssa. Sen tuntee vain kuten omat taskunsa, joten usein muiden epäilykset menevät ennemmäin kuin pieleen. Tässä kuitenkin alkaa vihdoin oleen vaikeukset suurimmaksi osaksi selätetty, että uskaltaa vähän jo raottaa ovia mitä täälä tapahtuu vaikka vähän jo arvaan minkä myrskyn tämä saattaa aiheuttaa...

Helmi-maaliskuun vaihteessa Antin olemus muuttui täysin. Normaalisti kaikessa toimiva ja kaikinpuolin aika helppo hevonen muuttui arvaamattomaksi ja vastustelevaksi sekä ennenkaikkea vähän äreäksi. Tässä jo hälytyskellot alkoi soittaa, että jokin on nyt pahasti vialla. Ratsastuslenkit olivat kaikkea muuta kuin rentouttavaa ja mukavaa.

Maaliskuussako se oli kun kaaduimme alamäessä hevosen painaessa vain kädelle pukkilaukkaa yrittessäni hidastaa. Hevonen liukastui oikealle kyljelle, vaikkakin pahemmilta vahingoilta vältyttiin. Hevonenkaan ei mennyt lähitallien hevosille ärhentelemään vaan juoksenteli tiellä ja nähdessään minut juoksi vastaan, vähän kuin ollakseen pahoillaan.


Tämän jälkeen kutsuttiin raspaajaa, joka löysikin muutamia piikkejä jotka selittivät tuon epänormaalin käytöksen. Siitä ei mennyt kumminkaan kauaa kun selkään noususta tuli ongelma, hevonen ei tahtonut pysyä hetkeäkään paikallaan ja kun kyytiin pääsi saikin tehdä kaikkensa pysyäkseen sielä... Normaalistihan Antti seisoo älyttömän kiltisti odottaen ratsastajan apuja lähtöön...
Soitto hierojalle, josko sinne olisi tullut jotakin lihaksiin kun päällisin puolin kaikki ok. Hieroja löysi vain lavoista jäykkyyttä ja alakaulassa sekä ristiselässä pientä jumia, jotka sai hieronnalla auki. Muutama nikama ristissä koholla, josta seuraavaksi päädyttiinkin kiropraktikon hoidettavaksi.

Kiropraktikko totesi ristiselässä olevan lukko oikean takajalan puolella sekä taisi niskassa olla jotain jumia. (En nyt varmaksi muista kuinka nää meni kun en itse ollut paikalla kuuntelemassa, joten en osaa ihan sana sanasta kertoa näitä :D ) Selkää hoidettaessa kuitenkin hevonen reagoi todella voimakkaasti ja olikin todennut hevosen olevan todella herkkä näyttämään kipunsa, joka onkin tässä huomattu monen vuoden yhteiselon myötä. Pyysi vielä ilmoittamaan jos jostain syystä ei hoitoa auta selkäännousu ongelmaan.


Reilu viikko hoidon jälkeen kokeiltiin uudelleen selkään nousua. Ensin äiti kävi uittaessa selässä ja seuraavana päivänä kiipesin kentällä itse kyytiin satulan kanssa. Niin hyvä kipumuisti on vielä tallella, ettei sinne päässyt ihan heittämällä kyytiin vaan saadaan harjoitella tätä kuin sisäänratsastettavan kanssa. Kaksi kertaa olen sielä nyt käynyt ja toivotaan, että selkäännousu alkaisi tästä taas sujumaan jotta uskaltaa johonkin valmennukseen lähteä. Kisat taitaa tältä kaudelta jäädä vain seurapiiperrykseksi, ollut sen verran huono alkuvuosi, ettei tuonne kilpakentille edes kaipaa. Kivempi mennä varmalla fiiliksellä ja hevosella jonka tietää pystyvän suorittamaan hyviä ratoja.

Tällä hetkellä olo on kumminkin älyttömän helpottunut, kun on saanut viime kuukaudet murehtia hevosen puolesta enemmän kuin tarpeeksi ja vajosi niin epätoivoon kun vaan voi.
On mukavampi harrastaa kun molemmat nauttii työnteosta jälleen, joten eipä voi edes harmitella niitä menetettyjä selkälihaksia. Ei tää harrastus tunnu enään oikeelta ilman sitä kaveria, jonka kanssa saa onnistumisista iloita.
Antti on niiin mun tyyppi ja parasta on nähdä sen taas olevan oma ihana persoonallinen itsensä. ♥

7 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo pallovideo, olen aina luullut, että pallolla leikkivät hevoset ovat vain urbaanilegendaa ;) Meillä oli vähän aikaa sitten myös ongelmia selän kanssa, eli valitettavan tuttua tuo huoli kaverista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antti on ollut aina kova leikkiin pallolla, välillä joutunut takavarikoimaan sen jottei riko itseään :D
      Olisi kovin helppoa jos eläimet osaisi puhua niin ei tarvitsisi niin paljon murehtia niiden puolesta... :/

      Poista
  2. Voi miksi hevonen seisoo noin pienessä tarhassa jossa ei mahdu edes pukittelemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se nyt kovin pieni ole, mutta tosiaan sen verran pieni ettei sielä kovin mitään pierupukkilaukkaa mahdu menemään. Tilaa on sen verran kun on ollut mahdollista laittaa ja tyytyväinen hepo on ollut tässä tarhassaan. :)

      Poista
    2. Kesät kumminkin saa laiduntaa suurella laitumella pitkään syksyyn. :)

      Poista
  3. Hyvältä tuo tarha näyttää yhdelle hevoselle, toki jos useampi olis niin ahdasta tulisi mutta Antti näyttää oikein tyytyväiseltä. :) (Eräällä tallilla jossa käyn on 4 hevosta vastaavassa tarhassa, Antilla on siihen nähden ruhtinaallisesti tilaa!) Ihanaa lukea teidän kuulumisia pitkästä aikaa täällä blogissa, ja hienoa kun Antti on oma itsensä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onhan tuo hyvän kokoinen tarha jos alkaa vertaamaan. Toki olisi ihanteellista jos tilaa olisi enemmän, mutta liikuntaa kun saa joka päivä niin pysyy tyytyväisenä. :)
      Kiva, että kuulumisiamme luetaan vielä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)