sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Sun kanssa selvitetty umpisolmust elämänlankaa, mä lupaan et nää jalat vielä kantaa.

Paavon valmennukset takana ja taas takataskussa seuraavaan kertaan juttuja mitä fiksailla. Antin kanssa on treenaaminen ratsastaen mennyt niin puihin kun on vaan voinut, mutta silti halusin mennä treenaamaan kun ei tästä talvesta muuten selviä. Yleensä tahdon valmistella hevosen valmennuksiin ihan kuin kisoihin, jotta saisin niistä mahdollisimman paljon irti. Turha mennä maksamaan itseään kipeksi siitä, että saa koko tunnin ratsastaa hevosta läpi tai vääntää kun treenit ei vain kulje. Nyt kumminkin tuo ratsastus ollut muutenkin niin minimissä, että lähdin kokeilemaan kepillä jäätä. Kyllähän se tällä kertaa kannatti, vaikkakin ärsyttää, että tunnit olisi voineet mennä satakertaa paremmin jos saisi harrastaa just niinkö tykkää. Ankeaa tämä työläisen elämä kumminkin. :D

Kaikk kuvat ©Essi Ahonen, iso kiitos hänelle näistä! :)
Ensimmäisenä päivänä sain vähän huonosti verkattua hevosen, en kerennyt ottamaan yhtään laukkaa kun alotettiin hommat. Alku tehtävät menikin penkin alle ihan tästä syystä ja koetin vain saada hyvää fiilistä jo pelkästä yrityksestä. Antti ottaa helposti itseensä, jos hommat ei suju ja päässäni aina mietin, ettei aleta nyt riiteleen vaan tehdään yhdessä hommat. Jos hevonen ei vastaa heti pidätteisiin, täytyy muistaa itse hellittää välillä ja yrittää uudestaan eikä kiskoa kahta kauheammin kun sen kisan kumminkin häviän.


Lauantain tehtävät oli enemmän teknisiä, haettiin sopivia askeleita erilaisiin väleihin, käänneltiin erilaisia linjoja ja haettiin sopivaa rytmiä. Meidän ongelmaksi muodostui liiallinen kontrolli. Tarvitsee päästä ratsastamaan enemmän laukkaa, jotta saadaan isompiin esteisiin lisää voimaa. Tämä on aina ongelma kun hevonen ei ole kunnolla avuilla, niin en saa haluamaani reaktioo edestä, jolloin voin luottavaisemmin mielin ratsastaa enemmän vauhtia. Jos en saa pidätteitä kunnolla läpi ja tämän myötä jalkaa tukevasti lähelle, niin tuntuu, että hevonen kaatuu naamalleen eikä kanna itseään.
Loppua kohden kumminkin alkoi olemaan paremmat välineet työntekoon ja pääsin ratsastamaan paremmin laukkaa ilman, että se lähtee vain eteen vaan kantaa myös ylös.



Sunnuntaina teemana oli enemmän erikoisesteet ja jatkettiin sillä rytmin hakemisella kuin eilenkin. Yksittäiset tehtävät sujui hyvin, mutta ensimmäinen rata oli yhtä rytmihäiriöö. Mitkään askeleet ei meinannut sopia, kun ei löydetty sopivaa rytmiä ja kantavaa laukkaa. Aina niissä väleissä kun se löytyi niin hommat meni kuin vettä vaan. Kertauksen jälkeen saatiin tähänkin pulmaan oikea suunta, josta jatketaan taas seuraavalla kerralla viisaampina. Tällä kertaa tuntui kaiken tekemisen olevan niin hakemista taas pitkän välin jälkeen, mutta eiköhän täältä taas nousta. Ihan toivottomia tapauksia ei kuitenkaan kuulemma olla... ;P




Tässä tämmöinen pintaraapaisu viikonlopulta, ajatukset karkailee niin pahasti ettei kykene järkevään analysointiin. Pikkasen hukassa kirjoittaminen muutenkin taas kun tämä bloggailu on ollut mitä on, mutta toivottavasti edes kivat kuvat piristi jonkun muunkin mieltä kuin vain minun. :D





8 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja huippuhienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Essi on taitava kuvaaja :)

      Poista
  2. Aivan käsittämätön hevonen sulla on! Varsinkin ensimmäinen "kokovartalokuva" hepasta oikein huokuu voimaa ja intoa tekemiseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos, Antti on kyllä mieletön! :)

      Poista
  3. Perhana, mekin tahdotaan kenttä-estetreeneihin. Hieno Antti !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä hauskaa puuhaa!! :D kiitos kehuista:)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)