keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Sä jätät jäljen



Yllä oleva video on ensimmäinen kevyt höntsäily kentällä. Ratsastin kevyesti vaan siinä muodossa ja tahdissa missä hevosen oli hyvä mennä, toki pikkasen sai ravia himmata ja silti se oli kiireinen. Hitusen vielä näyttää kireältä takaa, mutta parempaan suuntaan? Käänsin videon peilikuvaksikin, sillä omaan päähän toi on helpompi katsoa kun ei heti jää tuijottaan sitä tiettyä jalkaa vaan katsoo niitä parina.

 Kuvat kisoja edeltävältä päivältä syyskuussa c. Siiri Kaskinen
Tuon ratsastuksen jälkeen höntäiltiin vielä muutamat kerrat ja vasta tällä viime viikolla viitsin vähän pyytää painoa takaosan päälle ja vähän hommiin. Antti oli todella hidas jalalle ja jouduin komentamaan vähän piiskalla herätystä, tätä en juuri koskaan joudu tekemään niin hittovie minkä köyryn tämä mulle teki. "Joojoo ei tarvi suuttua"-meiningillä. :D Sen jälkeen olikin tosi kiva vaikkakin oikeaan laukkaan en saa sitä kunnolla sisäpohkeen läpi ja punkee vielä vähän sivuttain ympyrälle. Eiköhän se siitä, maltti on valttia. :)




Juoksutin sitä vielä yhtenä päivänä, jotta näen itse maasta miten se kulkee ja etenkin kun kukaan ei ole selässä auttamassa tai häiritsemässä. Sai vähän mielenrauhaa kun näki itse siinä heti, että ei se ainakaan tuollon näyttänyt eikä vaikuttanut enää kipeältä. Lihakset vaan on sellaisia missä menee kauan palautua jos sielä on kireyttä, etenkin kun sitä on tällä kertaa ollut aika paljonkin. Kai täältä vielä noustaan...

Aiemmat kirjoitukset on jäänyt luonnoksiin, sillä jostain syystä ei vain ole huvittanut julkaista. Nyt kumminkin on jo tehty hommia suht normaalisti. Antti sai yhtenä päivänä olla elämänsä ensimmäistä kertaa talutusratsu, kun kaverini kävi kokeilemassa mitä tuo ratsastus oikein on. Antsa sulattikin suorilta sydämmen ja taisi tehdä yhden alkavan hevostytön lisää. ;)


Olen nyt käynyt enemmän maastossa kuin kentällä, sillä yksinkertaisesti en näe järkeä käydä kentällä jossa työnteko tuntuu olevan työn ja tuskan takana kun hevonen ei pääse sielä kunnolla liikkumaan. Pahimmassa tapauksessa mennään vielä takapakkia tuon takapään kanssa, kun joutuu niin koville raskaalla pohjalla. Eilen kävin pitkästä aikaa kentällä tunnustelemassa miltä tuntuu ja kaikki suju hyvin niin pitkään kun meni uraa pitkin. Keskellä on sen verran upottavampaa, että jos yrittää tehdä pienempää volttia niin tasapaino alkaa hapuilla. Meillä oli tehty pienet estetehtävät kentälle niin mielenvirkistykseksi hypättiin pari hassua hyppyä, jotta työnteossa olis ollut joku järki. Siinä se järki sitten vasta katosikin, kun hevonen oli niin innoissaan ettei meinannut ensin uskaltaa hypätä ja kun hyppäs niin lensi kun leppäkeihäs. :D Siinä oli naurussa pidättelemistä, kun iso mies oli niin innoissaan pienistä tikuista!



Jatkossa varmaan parempi vain työstää maastossa tuota, niin pitkään kunnes tulee pakkaset ja vähäiset lumet. Maastossa se onkin ollut ihan super jees! Oon saanut hyvin ratsastettua sen laukassakin odottamaan, mutta silti aktiiviseksi pohkeen eteen. Tullut ihan super hyviä treenejä tehtyä sielä ja muutaman viikon päästä olisikin ensimmäiset estevalmennukset vähän erilaisella meiningillä, mutta siitä sitten myöhemmin! ;)


2 kommenttia:

  1. Älyttömän komea hevonen, suomenhevosissa on sitä jotain! :) Muutenkin ihanan valoisa blogi, kaikella tapaa. Jäin lukijaksi!

    essiwagner.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti kiitos! :) Suokit on kyllä ihan huippuja<3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)