keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Oo sielä jossain mun ♥


Oon koittanut pitää linjaa, etten bloggaa enää muusta kun Anttiin liittyvistä asioista. Toki välillä värittänyt jollain spessujutuilla, jos on ollut fiilistä. Tämä seuraava kumminkin liittyy monin tavoin Anttiinkin, joten haluan päästä tämänkin monelle jakamaan. Kirjoitus on mulle jollain tapaa terapiaa siinä missä liikunta ja etenkin hevosten kanssa puuhaaminenkin. Olen kumminkin nyt pitänyt taukoa, sillä voimat on mennyt kaikkeen muuhun.
Tässä kumminkin on tapani muistaa, kiittää ja jollain tapaa päästää irti.

B♥B
Aloitin ala-asteella äitini kanssa ratsastuskoulu tunnit Herttualan ratsastuskoulussa, jossa silloin kävin Tuijan tunneilla ensimmäisiä kertoja. Ensimmäisillä tunneilla menin tutulta ponilla, joka meidän tallilta sinne myytiin ja seuraavalla kerralla pääsin Ballen selkään. Tunnetta on vaikea kuvailla mitä sen hevosen kanssa koin. Astuessani ensimmäistä kertaa sen karsinaan tuntui kun olisin tullut kotiin. Tiedättekö sen tunteen? Se on pinttynyt vahvasti mieleeni ja sielä se pysyy aina. Tuo tunne valtaa edelleenkin tämän hevosen seurassa, niin on ollut aina.


Unelmien täyttymys oli kuulla, että Balle muuttaisi meille loppuelämänsä kotiin. Siitä päivästä lähtien keräsin laatikkoon harjoja, pinteleitä, heppakarkkeja, hoitovihkoja, nimikylttejä, lehtileikkeitä joiden avustuksella harjoiteltaisiin pohkeenväistöt avot ym ja kaikkea siltä väliltä. Tämän laatikon piilotin aina sänkyni alle odottamaan päivää, jolloin sen vihdoin saisin käyttöön.

Päivä, jolloin vihdoin tämä unelma meille saapui on jäänyt ikuiseksi muistoksi mieleen. Olin kipeänä kotona, eikä silloin ollut asiaa pihalle varsinkaan tallille. Äiti kumminkin soitti, että ponit olivat karanneet ja mun tarvitsisi käydä ne pyydystämässä. En voinut uskoa silmiäni kun pääsin tallin pihaan, jossa Balle seisoi satuloituna. Itse en tietenkään selkään päässyt vaan äidin kaveri kävi kokeilemassa mitä poni sanoo uudesta paikasta. Olin silti pakahtua onnesta. Tuossa se oli unelmani. ♥


Jollekin se oli vain parhaat päivänsä elänyt 16-vuotias ratsastuskoulun raato, minun silmissä maailman hienoin pieni hevonen, kaikki mitä olin toivonut ja vielä enemmän.
Balle oli niin kiltti kun olla voi, meillä oli omat juttumme ja tultiin toistemme kanssa toimeen paremmin kuin hyvin. Varmaan kuukausia myöhemmin sain kumminkin sähköpostia, jossa kerrottiin hevosen olevan seinähullu ja vaarallinen. Vanha omistaja vuosien takaa kertoi, kuinka tuo hevonen on kaikkea muuta kuin pikkulapsen lelu ja kuuluisi monttuun. En voinut uskoa, että puhuttiin samasta hevosesta sillä en ollut nähnyt merkkiäkään vaarallisesta hevosesta. Toki haastava se oli, mutta ei todellakaan vaarallinen. Äidin neuvojen mukaan jätin viestit omaan arvoonsa, ne on mennyttä elämää. Balle oli ystävä, jonka silmistä paistaa viisaus.


Monta vuotta sain opetusta maailman parhaalta. Opettajalta joka antoi tehdä virheitä, vaati oikeudenmukaisuutta, palkitsi onnistumisista, näytti mitä luottamus on ja ennen kaikkea teki kaiken suurella sydämellä. Tuo opettaja ei halunnut olla opetettava, sillä oli työnsä jonka sen piti antaa tehdä tai oli tekemättä. En tiedä miten olisin voinut ikinä kiittää noista opeista, mutta toivon tehneeni oikein antaessa sen jatkaa siinä missä se oli hyvä. Balle on hevonen, jota kutsun opetusmestariksi. Se opettaa kaiken tarpeellisen jos vain annat. Toivon, että en ole ainoa jolle tämä hevonen on mahdollistanut kaiken.



Vielä 11 vuodenkin jälkeen tunsin olevani kotona tämän hevosen kanssa. Nykyään ymmärrän paremmin miksi. Koti on sielä missä sun sydän on. Oma sydämeni meni ensi hetkestä Ballen mukana.
 

Sydän pitää särkeä jotta, osa siitä voisi kulkea mukanasi aina. 
Kullan huurteiset muistot, siitä vahvasta ja luotettavasta kodin omaisesta paikasta on ikuiset.
 Kiitos kaikesta B, olit enemmän kuin tarpeeksi ♥
1988-2015

4 kommenttia:

  1. Oi kuinka kauniisti kirjoitettu postaus <3 kaunis on hevonenkin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)