keskiviikko 19. elokuuta 2015

Liebster award x2

Oon saanut kaksi Liebester Award haastetta. Ensimmäisen sain Aasinpotkima-blogissa, joten rustataan vastaukset ensin siitä ja seuraavat ovatkin Suvililja.net-blogin luomia. Kiitokset molemmille, näitä on mukava tehdä ja kiva aina kuulla, että blogini on jonkun mieleen! :)
Liebster Award -tunnustuksen taustalla on ajatus nostaa pieniä ja myös melko tuntemattomia blogeja esille, saada näille näkyvyyttä ja sitä kautta ehkä uusia lukijoitakin. Paljon kiitoksia vielä kerran näistä tunnustuksesta! Liebster Award -tunnustuksen laitan mielelläni kiertämään muillekkin mielesilleni blogeille. 

Ohjeet Liebster Award -haasteeseen:
1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award -tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.

1. Mitä harrastaisit, jos et ratsastaisi?

-Ihan varmasti jotain urheilua., koska oon tämmönen tättähäärä. Oon aina tykännyt tanssista, muttei ikinä ole ollut aikaa sille niin varmaan se tai joku potkunyrkkeily. Joku missä saa purkaa energiaa ja kehittää itseä. :)

2. Kolme asiaa, jotka tekevät hyvän ratsukon?
-Yhteistyö, sopusuhtaisuus ja tahto kehittyä. Jos siis tarkoitetaan jotain kilpailumielessä, mutta harrasteluunhan riittää vain puolin ja toisin mätsäävä ratsastaja sekä hevonen.

3. Lempihevosesi, ja kolme asiaa, jotka muuttaisit siitä jos voisit?

-Ensimmäinen ylläpitohevonen Super Gorma "Bella". Ehkä rakennetta olisin muuttanut hitusen sopusuhtaisemmaksi, sillä oli kovin pitkä kaula, iso pää ja lyhyt runko, sekä tappijalat. :D Takajalkojen vuohiset oli myös hennot, joten ne olis vielä joutunut korjaamaan. Luonteeltaan ja ratsastettavuudeltaan se sopikin mulle kuin nenä päähän, joten enimmäkseen rakenteeseen liittyviä seikkoja olis tarvinnut hioa. Tämä tamma oli mulle ihan äärettömän rakas ♥

Tässä näkyy hyvin tuo hullunkurinen rakenne :D
4. Koulu-, este- vai kenttäratsastus? Perustelut?
-Tykkään kaikista noista! Entinen työnantajani meinasikin tehdä musta kenttäratsastajan, mutta hommat levis kumminkin käsiin. Harmi sinänsä, sillä olisin ilomielin jatkanut tuota hommaa. 
En osaa laittaa itseäni mihinkään tiettyyn kategoriaan, sillä oon jossain mielessä vakavamielinen tuuppari kun sille päälle satun ja samalla koitan myös kehittyä esteratsastajana. Kenttää en oo ikinä päässyt sen kummemmin kokeilemaan, muutakun Bellan kanssa kerran hyppäämässä maastoesteitä sekä Tiitulla mentiin derby, jossa oli vesieste, hauta yms. Kentässä kivasti yhdistyisi kaikki nämä, mutta saa nähdä pääsenkö ikinä sinne asti!

5. Kaksi asiaa, joihin olet tyytyväinen omassa ratsastuksessasi?

-Oon sen verran itsekriittinen, että se auttaa mua kehittymään ja oppimaan nopeasti. Istuntani on myös kehittynyt huimasti viime vuoden aikana, josta voin taputtaa itseäni olkapäälle vaikka hommia vielä löytyy! Oon myös aika hyvä ratkaisemaan ongelmia, joten harvoin tulee pattitilanteita etten tiedä mitä tekisi. 

6. Onko elämässäsi ollut hevosta, josta et ensimmäisellä ratsastuskerr
alla pitänyt, mutta jostaTULI myöhemmin mukava kaveri? Kerro hevosesta lyhyesti, miksi se oli seuraavalla kerralla mukavampi?
-Itseasiassa näitä on monta! :D Esimerkiksi ylhäällä mainittu Bella oli sellainen johon sytyin kunnolla vasta monen kuukauden yhdessä puuhastelun jälkeen. Tämäkin johtui, siitä etten oikein uskaltanut alkuun luoda kunnon sidettä hevoseen jonka joudun vuoden ylläpidon jälkeen palauttamaan. Sitten vain tajusi, ettei tästä saa mitään irti jos en vain heittäydy mukaan.
Myöhemmin minun käyttöön tullut Trides oli myös sellainen, joka oli ihan päinvastainen hevonen mistä itse tykkään. Se ei liikkunut oikein mihinkään ja oli ihan tajuttoman jäykkä. Ajan myötä siitäkin oppi tykkäämään, mutta ehkä enemmänkin sen luonteen puolesta kuin itse ratsettavuuden.

7. Suosikkihevosleffasi?
-Tykkään melkein mistä vain, missä on hevosia! :DD Ehkä yksi lemppareistani on kumminkin se vähän sorrettu jockey saa mahdollisuuden hevosen kanssa, jolle muut eivät pärjää. Lopulta molemmilla on jalka paketissa ja kuntoutuvat yhdessä. En muista millään tämän nimeä!

8. Villi mustangi, laukkaratsu vai ravihevonen, jolla ei ole koskaan ratsastettu? Perustele.

-Aika hevoskohtaiseksi menisi. Ottaisin näistä minkä vaan, jos se mielyttäisi silmää. Voisin hyvinkin ottaa ravihevosen oli se sitten vaikka se lämpönen, jos siinä olisi sellainen mikä osuis heti että tämä on saatava. Ratsuksi olisi kiva kokeilla tollasta mustangia! Aika kiehtovia olentoja, jos on siis ollut ikänsä villeinä. :)



9. Täysin hevoskohtainen kysymys, mutta siitä huolimatta; suosikkikuolaimesi ja miksi?

-Kolmipala! :D Ensimmäinen kuolain minkä laitan ihan minkävaan hevosen suuhun. Se sopii lähes suuhun kuin suuhun ja on samalla pehmeä, jolloin on pakosta opetettava avut kunnolla kun ei saa apua kuolaimesta.

10. Mistä aiheesta kirjoittaisit blogia, jos et pitäisi hevosblogia?

-Varmaan jotain hömppälifestylea tai epätoivoisia kokkiyrityksiä. :D

11. Jos saisit ammattikuvaajan kuvaamaan sinusta ja hevosestasi (omasta tai jonkun muun hepasta) itse suunnitelemiasiKUVIA, minkälaisia kuvia haluaisit?

-Itseasiassa on ollut suunnitelmissa, että otettaisiin tuosta ensimmäisestä omasta hepastani ja pojastani kuvia ennenkö pappaponi pääsee ikivihreille. Saa nähdä saadaanko ikinä toteutettua!




Suvililjan kysymykset:


1. Mitä valokuva sinulle merkitsee?

-Muisto ja paluu menneisyyteen. Tykkään kuvata hirveästi ja ikuisuusprojekti on hommata oma järkkäri. :D


2. Miksi juuri hevoset?
-Oon itseasiassa perinyt tämän harrastuksen siskolta, kiitokset hälle vaan! :D Sain siskoni vanhan ponin vastuulleni kun hänen kiinnostus lopahti. Äidillä ollut myös sormet pelissä, sillä hän on myös ollut tämän harrastuksen parissa pienen ikuisuuden. Ja onhan nuo hevoset aina kiehtonut, en kai tässä muuten enää olisi mukana. ;)

3. Mikä on ollut parasta tänä kesänä?
-Lomat! Ovat tulleet tarpeeseen ja tämä viimonen loma osui aika kivasti helleaaltoihin. ♥ Nautin kun saan tehdä asioita ilman kiirettä ja stressiä mitä seuraavan päivän kiireet tuovat tullessaan. Ja tää aurinko, ah mä voisin elää kesää aina ja aina vaan.




4. Millainen on tavallinen arkipäiväsi?
-Tämä aina vähän riippuu moneenko menen töihin ja kerkiääkö äiti vahtimaan Rasmusta, jos pääsen ennen tai jälkeen töitä ratsastamaan. Jos menen aamuun niin herään muutamaa tuntia ennen töihin menoa ja vien tuntia ennen töiden alkua Rasmuksen päiväkotiin, siitä töihin. Matkat kestää ikuisuuden kun kuljetaan busseilla, joten niihin aina kuluu oma aikansa. Töistä päästyä sama homma ja vähän riippuen illoista käyn ratsastamassa Antin tai sit valmistaudutaan vain uuteen päivään ja leikitään. Iltavuoroon mentäessä kerkeän ratsastamaan aamulla, jos herätään aikaisin jotta kerkiän nukuttamaan lapsen päiväunille ennen päikkyyn menemistä. Arki on toisinsanoen sellaista suhteellisen kiireistä jos niin hyvä tuuri käy, että kerkiän ratsastamaan. :D

5. Miten keräät voimia arjen haasteisiin, mikä auttaa jaksamaan?
-Rasmus tuo mun arkeen paljon iloa ja naurua, vaikkakin sitä haastettakin. Meillä on myös töissä ihan mielettömän ihania ihmisiä, joista oon saanut myös hyviä ystäviä. Niiden vuoksi jaksaa mennä kurjempanakin päivänä sinne. Ratsastus ja muutenkin hevoset on mulle aikamoinen henkireikä. Raskaana ollessa huomasi kuinka paljon se vaikuttaa mielenlaatuun sen myötä koko elämään. Kun tekee mieleisiä asioita, ei niitä voimia tarvitse niinkään kerätä edes. Vaikka oma arkeni on äärettömän kiireistä ja hektistä niin kyllä nautin elämästäni täysin siemauksin. Kerran täälä vain ollaan ja mikään ei kestä ikuisesti, joten pitää nauttia siitä mitä on. :) Ja hyvä musiikki, en vois elää ilman musiikkia! :D



6. Mitä tavoitteita/suunnitelmia sinulla on loppuvuodelle?
-Mä koitan keksiä jonku hyvän tasapainon tähän arkeen, jotta saan tehtyä kaiken niin Rasmuksen kuin Antinkin kanssa. Ensi kesänä olis tarkoitus palata kisoihin vahvempana kun koskaan. ;)

7. Millaisia unelmia sinulla on?
-Haluan oman tallin omaan pihaan ja muutaman oman hevosen, sujuvan arjen ehkä joskus myös sen aviomiehen. ;) Haaveilen siitä ihan ikiomasta varsasta tai nuoresta, jonka kanssa voisi kokeilla ikäluokkakilpailuja. Haluaisin myös vielä joskus tehdä töitä hevosten parissa ja viedä omat taidot äärirajoille.

8. Mikä on mottosi?
-Tee kerran ja kunnolla.

9. Mikä saa sinut erityisen hyvälle tuulelle?
-Kun Rasmus on kohteliaampi ja huomaavaisempi kun monet aikuiset! :D Antin kanssa onnistumiset ja kun itse hokaa jonkun uuden asian ihan itse!

10. Oletko viime aikoina kokenut ahaa-elämyksen? Minkä?
-Olen! Hevonen on ihan niin vahva suustaan kuin sen annat olla. Ei voi vaatia kevyttä hevosta, jos itse on vahva kädestään tai jos ei muista hellittää. Olen koittanut muistaa tämän Antin kanssa, kun on aina vapaiden jälkeen erityisen vahva, etten lähde siihen mukaan! Pitää muistaa huomauttaa jalalla, jos alkaa nojaamaan eikä tehdä entistä vahvempia pidätteitä.

11. Mitä haluaisit sanoa kollegoillesi?
-Pitäkää lippu korkealla ja tehkää asioita joista nautitte sekä tuutte hyvälle tuulelle. Älkää poteko huonoa omaatuntoa, jos aikaa bloggaamiselle ei ole jäänyt. :)


Oon jotenkin niin aivoton tällä hetkellä, etten kykene ajattelemaan kysymyksiä saati haastettavia. Tässäkin on kestänyt ties montako päivää, että kohta jää kokonaan luonnoksiin pölyttymään. Seuraavaan haasteeseen lupaan vastata myös haastamalla muut!

2 kommenttia:

  1. Kiitos kun vastasit haasteeseen, näitä oli mukava lukea! :) En mee ihan vatmaksi sanomaan, mutta toi leffa saattaa olla Seabiscuit..? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itselles olit keksinyt kivoja kysymyksiä! :) mietin tuota mutta en ollut ihan satavarma niin en uskaltanu laittaa nimeä :DD

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)