maanantai 6. heinäkuuta 2015

Nuorten hevosten kenttäohjelma Helppo B 57,604%

Olipahan kilpailut. Siinä vedettiin koko kilpailuhistoriamme huonoimmat pisteet. Radalla en tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut, joten koitin vain tyytyä väkinäiseen hymyyn "ei tää tästä ainakaan huonommaksi enää mene".

Kuvat taas Essin käsialaa, ihanaa että joku jaksaa meitä aina kuvata! :)
Lisää kuvia tulossa myöhemmissä postauksissa.
Verkka oli maneesissa jossa oli keväällä uusittu pohja, se oli siis todella pehmeä. Koitin näin ollen tehdä todella lyhyen ja simppelin verkan. Uskoin onnistuneeni siinä, sillä ravissa Antti oli ihan jees. Laukka oli todella pitkää ja valui mihin sattuu, mutten yksinkertaisesti voinut ratsastaa sitä enempää ettei se väsähdä ihan täysin. Mentiin n. 20min maneesissa pitkien välikäyntien kanssa ja lopulta ulos odottelemaan vuoroa. 

Radalle vuoroa odotettiin radan päädyssä todella pienessä tilassa enkä oikein tiennyt mitä sielä saa tehdä. Olisin kuitenkin siis saanut ravailla ja mennä myös toiseen päähän, mutten uskaltanut kokeilla onneamme joten tyydyttiin vain kävelemään pienellä pläntillä jossa sai kääntää joka askeleella suurinpiirtein. Tässä Anttiin jäi jo jarru päälle ja se nojaili tyytyväisenä käteen eikä puhettakaan mistään ryhdistä. Huoh. Teki mieli sanoa, etten halua mennä tuonne radalle vielä. Olisin halunnut vain alkaa itkemään. Niin pahalta se tuntui. :D


Radalle päästiin ja koitin saada hevoseen vähän eloa ravaamalla hitusen reippaammin taas rataa ympäri ja nostin ne laukat vahingoista viisastuneina. Samantien kun pilli soi ja istuin satulaan tunsin kuinka kaikki vaan valahti käsille. Hevonen oli kaikkea muuta kuin pohkeen edessä ja ryhdikäs eteenpäinpyrkivä kivan kevyt. Virnistelin selässä sitten, että voi veljet kuinka tästäkin pitäis selvitä. 

Kaikessa yksinkertaisuudessa koko rata oli eteenpäin potkimista. Koitin saada sitä sinne takajaloille ja nenää ylös keinolla millä hyvänsä, ainakaan ei madella ja kynnetä maata. Jälkeenpäin papereita lukiessani ilmeisesti se hidas ja löysä olisi ollut parempi... Noh kaikkia ei voi tyydyttää, mutta itse en ainakin koen että parempi sielä aitojen sisällä on liikkua mielummin liikaa kuin liian vähän.

Sitten vielä lisänä unohdukseni kun toivoin vain, että se rata on ohi ja jes päästään laukkaan joskos tää nyt vähän heräis tähän elämään. No ei kun pitäis kävellä ja tallustella väkisin keskikäyntiä, joo ei onnistu. :D 


En oikeasti tahdo edes muistella rataa sen enempää, siitä jäi niin huono mieli itselle. Olin niin kiukkunen itselleni radasta ja etenkin verkasta. Se olisi ollut jopa parempi kun en olisi verkannut ollenkaan ja hittokun piti viedä edellisenä päivänä uimaan, sekin oli selvästi liikaa kun vieläkin hapoilla koko hevosen takapää. Pari kirosanaa pääsi kotimatkalla ja teki mieli heittää hanskat naulaan. Ei tästä kuitenkaan mitään tuu kun me ei osata mitään tehdä oikein. Oonkin vellonut kunnon itseinhossa ja samalla säälissä koko alkuviikon, ehkä se välillä on ihan ok? 
























No eipä tästäkään kerrasta voinut taas kuin ottaa opiksi. Tietää ainakin millainen viimeistelytreeni kannattaa tehdä ja mihin ei ainakaan kannata seuraavaa kertaa lähteä kisaamaan. Kivat ja hyvin sujuvat kisat ei siinä mitään, mutta ei taida olla meille sopivat olosuhteet kun pohjien erot on kuin yö ja päivä. 

Meidän pieni talipallo, joka kovasti yritti vaikkei jaksanutkaan ♥
Lisää tekosyitä peliin, minä myös elin siinä kuvitelmassa, että meillä on vielä viikko aikaa treenata. Se ehkä myös selittää miks valmistelut meni vähän mönkään. Ehkä otan tuon kalenterin haltuun tässä lähiaikoina, kun lomakin alkaa. ;D
Antilla myös oli tullut ihme patteja sään taakse viime viikonlopun jälkeen. Mietin onko estesatula niin epäsopiva, että tekee tuollaista? Sen kun pitäis olla just passeli. Koulusatula puolestaan alkaa oleen ihan liian kaponen. Ehkä siks se etuosa painaa tuhansia, eikä meidän kouluratsu pääse edukseen. Kyllä näitä nyt keksii taas. Parempi vain tyytyä totuuteen, että ollaan vaan niin surkeita ja parempi palata sinne tunneille opiskeleen. :D

Tälläiset patit löytyi viikko sitten tiistaina.
Äkkiä ne alkoi laskemaan, mutta aika hämyt kun oli noinkin selkeet..?

6 kommenttia:

  1. Painaako teillä just satula tai satulahuopa tohon kohtaan? Meillä ainakin estesatula oli silleen epäsopiva että, aina hypyssy jäi juuri tohon säkään kiinni vaikka muuten vaikutti ihan sopivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun tarvii tarkistaa se vielä paremmin kun oon vaan jättänyt telineeseen kisojen jälkeen :D Meillä ollut vielä romaani tuola alla, joten tarvii katsoa jos olis parempi ilman vai meneekö kokonaan vaihtoon!

      Poista
  2. Huoh noi patit.. meilläkin tuli/tulee niitä jos on vähääkään epäsopiva satula kun on niiin herkkä hevonen. Onneksi noista itse nestepateista ei ole haittaa, mutta ainakin tietää ettei satula ole täysin priima. Siis ainakin näin meidän kohdalla. Yksi syy patteihin on myös liian korkea lämpötila hevosen selässä. Mutta toivottavasti teidän satulaongelmat ratkeavat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo muistelisin et Antille joskus aiemminkin tullut kun ollut epäsopiva satula. Eikä toi lämpötilakaan yllättäisi kun tuli tuon kuuman kisapäivän jälkeen kun oli ollut romaanit sun muut! :D

      Poista
  3. Jos ei koskaan mene huonosti, ei koskaan opi mitään! Leuka pystyyn vaan, sähän opit tästä reissusta paljon, mitä ensi kerralla tee eri tavalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Tää koko kilpaileminen tuntuu vaan olevan yhtä pettymystä :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)