perjantai 10. heinäkuuta 2015

Minä kilpailijana


Kisakauden kunniaks, suolletaan kunnolla näitä kisatekstejä. 
Alkaako tulla jo korvista? ;P


En voi sanoa olevani kovin kilpailuhenkinen ihminen. Okei haluan voittaa ja olla parempi kuin muut, mutta olen aika realistinen sen suhteen onko se mahdollista. Tunnen omat sekä hevosteni rajat ja välillä tiedostaen ne liiankin hyvin tuntuu turhalta mennä edes kisoihin missä ei mitään mahkuja pärjätä. Silti käyn sielä ja käyn ihan mielellänikin, sen kuuluisan kokemuksen vuoksi.


Minulla ei ole ikinä ollut kisavalmista hevosta. Aina on pitänyt tehdä pohjatyö jollain tapaa, joko ihan nollasta (niinkuin Antin kanssa) tai hevosella ollut jotain muuta mitä treenata ennen kilpailua. Kalliilla rahalla ei ole mitään ostettu, siihen on tyydytty mitä on saatu. Joskus nuorempana tämä ärsytti ja harmitti, kun katsoi vierestä muiden helppoa tietä kisakentille. Nyttemmin osaa jo arvostaa sitä mitä se on opettanut, vaikkei ikinä kilparatsastajaksi kasvanutkaan.

Näin ollen taidan olla kilpailijana hitusen jopa tylsä. Kilpailuihin lähden hakemaan hyvää suoritusta voiton sijaa. Haluan olla tyytyväinen mielummin siistiin ja puhtaaseen suoritukseen kuin voittoon joka on menty kaarteissa sutien. Tottakai ymmärrän sen, jos tahdot kilpailla voitosta on sitä kaasuakin pakko painaa jossain välissä. Ehkä löydän meillekkin joskus sen kaasun, sitten kun saadaan kilpailusta enemmän rutiinia sekä hommat toimimaan myös niissä kilpailutilanteissa. Voitetaan nyt ensin itsemme ja sitten aikanaan muita, jos taidot riittää.
Mä en oo puhuja vaan tekijä 
Oon aina tehnyt mitä tarvittiin 
Enemmän ku ootettiin 
Enemmän ku vaadittiin 
Nousen vaikka välil tsempattu vähiten 
Kukaan ei oo mulle niin ankara ku mä ite 
En lepää sillon kun on paikka mistä vetää 
Sit vasta kun kattoon mun paita jäädytetään 
Luotan itteeni siitä voiman saan 
Näät mun silmissä kipinän kohta roihahtaa



Mitä tulee Antin kilpailuun, tehdään kaikki rauhassa ja rakennetaan itseluottamusta sekä kokemusta. Minulle on tärkeää, että hevonen uskoo pystyvänsä tehtäviin jotka sille annetaan eikä epäile ratsastajaa saati itseään. Ratsastajan tulee olla luotettava kaveri, joka ei pyydä enempää mihin pystytään. Näin ollen hevosen epäröidessä, se kumminkin yrittää ratsastajan kannustaessa sillä luottaa tähän. Parhaimmillaan tästä kehkeytyy hevosen ja ratsastajan välille side, jolloin tiukoissa tilanteissa ns. taistellaan toisten puolesta. 

Viime vuonna sanoin ystävälleni, että tässä vuodessa on jotain hienoa, ehkä tänä vuonna onnistutaan kilpailuissa. Muutama kuukausi sitten kumminkin tajusin, ettei sen aika ole vielä. Tämä vuosi menee vielä "harjoitellessa", kun vasta ehkä ensi vuonna mennään ihan uudella liekillä. Hevonen on kumminkin vasta nyt alkanyt näyttämään mistä siihen on ja enää tarvitsee alkaa hakemaan tasaisuutta. Nyt ollaan siinä, missä hetki mennään tällä tasolla ja vakiinnutetaan se, sitten vasta nostetaan isompaa vaihdetta taas. 



Oon onnellisessa asemassa kun saan elää yhtä unelmaani, viedä itse alusta asti tehtyä hevosta niin pitkälle kuin rahkeet ja taidot riittävät. Jokainen onnistuminen tuntuu satakertaa paremmalta kun muistaa mistä on lähdetty ja epäonnistumiset näin ollen myös tiputtaa kovaa ja korkeelta. Silti jokainen epäonnistuminen kasvattaa sitä halua näyttää taitomme. Silti unelmilla on tapana kasvaa niiden saavuttamisten myötä, täähän on siis vielä harjottelua jotain suurempaa varten. ;)  
Sussa on kipinä
Sen kanssa synnytään
Sun pitää vaan se saada syttymään
Mä nään sen kipinän sen kanssa synnytään
Pian se saadaan syttymään
Mitä ikinä sun unelmat onkaan et saavuta niitä unessa koskaan
Ota ittees niskast kii
Kelaa mitä haluut ja tee lista siit
Ja sit elät sitä aamusta iltaan ja kun yöllä oot saanut taas virtaa
Teet taas kaikkes sen eteen ja vaikka välillä se vaikeeks taas menee

6 kommenttia:

  1. Pystyn kyllä niin samaistumaan tohon sun viimiseen "omaan" kappaleeseen tässä tekstissä! Kun tekee itse alusta asti, niin kaikki onnistumiset tuntuu ihan taivaallisen hyviltä ja sitten taas epäonnistumiset tuntuu siltä että maa on vedetty jalkojen alta eikä tästä ikinä tule mitään. Kuitenkin kun katsoo ajassa vaikka vuoden (tai edes muutaman kuukauden) taaksepäin ja ymmärtää, miten paljon on tultu tasolla ylöspäin ja kehitytty molemmat niin tajuaa taas ettei ne pienet ja hetkittäiset epäonnistumiset maailmaa kaada :) Kyllä se vaan on niin paljon palkitsevampaa kilpailla hevosella, jolle on itse opettanut kaiken alusta alkaen :)
    Henu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kyllä noi vaan ottaa ja antaa. Tän myötä kun on ite tehnyt hommia kaiken eteen paljon niin arvostaa kyllä enemmän niitä muitakin jotka on sen tehnyt. Se jos mikään kertoo taidon lisäksi sisukkuudesta ja pitkäjänteisyydestä. Vaikka täytyy sanoo, että kyllä välillä sitä toivois pääsevänsä edes vähän helpommalla xP

      Poista
  2. Sinä olet vielä niin nuori, että ehdit ja kykenet vaikka mihin. Hyvällä perusratsastuksella ja peruslaadukkaalla suokilla pääsee pitkälle. Se suokki, jossa on se todellinen Wow-efekti, onkin sitten jo tietämystä, sattumaa ja tuuriakin.
    Se polun rakentaminen yhdessä on paras tie. Itse olen valinnut vielä vaativamman tien: suokkitammat, niiden tie on ruuniakin kivikkoisempi kouluradalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorihan olen, mutta siitä ei ole iloa jos kaiken ajan käyttää väärin. ;D
      Niinhän se on, että matka on määränpäätä tärkeämpi. Toivon, että mun ja Antin matka jatkuu yhdessä vielä pitkään sillä sinne määränpäähän onkin paljon vielä matkaa... :D
      Vähän oon jopa kateellinen tuosta tammasta, sillä oon itse enemmän "tammaihmisiä" ja oon haaveillut orin sijasta tammasta! Antti on vain tämmönen sattumuksien summa, josta on jollain ihmeellä kuoriutunut jotain tosi ihmeellistä ja hienoa mikä sytyttää siinä itsessään. :)

      Poista
  3. Antti on upea, Urjalassa ihailtiin teitä. Ota vain positiivinen fiilis ja nauti kilpailusta. Usea ihaili teitä kentän laidalta. Se hienosäätö on pienestä kiinni.
    Omat tammani ovat molemmat erisukuisia ja emän emätkin ratsukantakirjattuja.Ei yhtään valtaoria suvuissa.Toinen vasta varsa ja toinen nuori. Sillä meni koulupuoli laattareissa hyvin, vaikka on vähän ratsastettu, kun maneesia ei ole. Tästä tulee iso daami. Tulen moikkaamaan, kun samoissa kisoissa ollaan:-). Hyväprosenttista loppukesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Kyllä tota saa vielä säätää jos sun toiseenkin suuntaan, onhan tässä yhden käden sormilla laskettavissa nuo meidän koulustartit. Ehkä sitä on itse vain turhan ankara kun on niin isot odotukset. Kaikki kumminkin aikanaan. :)
      On siis synnynnäisesti hyviä jos ei juuri treeniä tarvita! ;) Tammat on kyllä huippuja, ehkä vielä sellaisen itselleni joskus saan. Omasi kuullostaa kultakimpaleilta! Moikkaillaan ihmeessä!! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)