sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Kouluratsastajan blues

Itkisitkö onnesta, 
jos ratsastaisin kunnolla? 
Kun väität ettei osata, 
kilpailla muiden joukossa.

Kovin helposti ei kiinni saa,
sitä kadonnutta taitoa.
Ja mieletöntä fiilistä,
kun ensikertaa onnistuu.

No ehkä elämässä tarvitsee,
joskus selitellä itselleen
ja eritellä mielessään
miksi kuviot on pielessään.

Kun sitä tuskin edes 
voi aavistaa unissaan,
kuka osaa ja ketä tarvii vielä valmentaa
ja miten raukkamaisesti ratsastustaito täällä jaetaan.

Se vituttaa ei saa,
sä vaikka kaikkes annat vaan.
Sijoihin asti rahkeet ei riitä millään
ja  hakemalla syitä haetaan.

Se virhepiste tuli aiheesta
kun unohdin radan ratsastaa.
Mennä laukannoston sijasta käyntisiirymiseen
ja ratsastaa seuraavaan pisteeseen.

Ja vaikka alle viidessä minuutissa
oli ohi koko ohjelma
saatiin äkkiä unelmat haudata
ruusuke paikoista.

Ei lähdetty kuin
pelkkää kokemusta rikkaampana kisapaikalta
ja koitettiin olla tyytyväisiä omaan rataan
rakot käsissä.


En tiedä huomasiko tuomari ollenkaan
kuinka paljon koitin ratsastaa.
Saada hevosta ravaamaan
enemmän takaosallaan.

Mä olen pahoillani huonosta radasta.
Meitä turha pahalla on muistella
Liian taitavien luokassa
on vittumaista kilpailla.

Kun sitä tuskin edes 
voi aavistaa unissaan,
kuka osaa ja ketä tarvii vielä valmentaa
ja miten raukkamaisesti ratsastustaito täällä jaetaan.

Se vituttaa ei saa
sä vaikka kaikkes annat vaan.
Sijoihin asti rahkeet ei riitä millään
kun hakemalla syitä haetaan.

Mutta ensikerralla viisaampi
ja ehkä ruusuketta rikkaampi.
Kukaan kuitenkaan ei ymmärrä
kuinka paljon on treenattu yhdessä.

Minä radan lupaan osata
joskus ensi kerralla.
Jos onnistuta ei silloinkaan
voitais lajin vaihto laittaa harkintaan.

Antti and the low rider 

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! :)