perjantai 3. huhtikuuta 2015

Jos ei tee, ei tuu.

Aprillipäivä on ehkä kaikista vuoden päivistä mun lemppari. Saan päästää aina luovan hulluuteni valloileen ja jekuttaa niin paljon ihmisiä kun sielu sietää. 
Moni sen arvasikin, ettei Anttia nyt oikeasti ole ruunattu ja toiset taas harmistuivat kun eivät vieläkään saaneet tuota petoa tainnutettua. Haters gonna hate. ;)

Postauksen kaikki kuvat © Terhi Siili
Kuvat tämän päivän hevosmessutreeneistä
No mitä meille oikeasti kuuluu. Antti on kovasti kärrytellyt äitin kanssa ja itse olen koittanut ratsastaa sen mitä työt antavat periksi. Ratsastuksellisesti kaikki on tosi hyvällä mallilla, ainakin nyt hetken. 
Oon saanut hevosen ihan uudenlaisen tatsin ja pääsen nykyään paljon paremmin "käsiks" hevoseen. Saan säädettyä ja käännettyä ja väännettyä. Hevonen on myös kivasti nyt laukassa alkanut kantamaan itseään. Ihan kun ratsastais uudella hevosella, koska tuon liikkuminen on muuttunut niin valtavasti sekä se on niin huikeen kevyt ratsastaa! 
Mitä tästä opimme, ei meitä ratsastajia suotta käsketä ratsastamaan niitä hevosia säännöllisesti läpi. Siis ihan kunnolla läpiratsastusta eikä vähän sinnepäin. Huomaa nyt sen eron, kun vaadit asiat oikeasti hyvin itseltä ja hevoselta. Eikä tämä kaikki kehityskään voi olla vaan päänsisäistä kun valmentajatkin samaa mieltä :P

Pitäisi ilmeisesti useamminkin joutua yleisön eteen kun tulee tämmöset paineet ratsastuksellisesti, että alkaa ihan oikeasti tekemään niitä töitä. Saiskohan tän saman käännettyä jotenkin vielä kisoihin samanlailla. Sinne yleensä lähtee vähän liian rennoin fiiliksin, ihan vain koitteleen miten menee. Ehkä tässäkin vois koittaa tehdä ryhtiliikkeen joskus. :D



Kisoista puheenollen, suunnittelin olevani hurja ja mennä 26.4. koulukisoihin kuuntelemaan tuomiota vieraan silmin tästä meidän touhusta. Haluan kumminkin kisata monipuolisesti niin esteillä kun sielälläkin, mutta nyt vasta tuntuu hevonen siltä että sillä kehtaa oikeasti mennä aitojen sisälle. Toki vielä on paljon opittavaa ja treenattavaa, mutta sitä on aina. 

Tämän päivän kuulumiset puolestaan liittyvät Hevoset 2015-messuihin, sillä käytiin tutustumassa meidän suokkiryhmään. Olipa hauskasti ihan eri tyyppisiä suokkeja meillä sielä! Vähän ehkä ihastuin meidän toiseen suokkioriin joka muistuttaa jääkarhua, aivan käsittämättömän sulonen otus! :)
Antti oli tosi hienosti käyttäytyvä nuori herra, vaikka kovasti innostuikin esteistä joita pompittiin kokeiluksi. On ollut syntisen pitkä tauko estetreeneistä, mutta nyt kun meillä alkaa kenttä sulamaan ja toivottavasti kuivumaan koitan saada edes itsekseni hypittyä. 
Messuilla olisi tarkoitus muutama pomppu tehdä jollekkin pikkuesteelle ja täytyy vähän toivoa, ettei hypätä vahingossa yleisön sekaan Antin innostuttua. ;) 
Oli aika nopeita hyppyjä tänään, äiti otti videotakin jos kekään sitä haluaa nähdä? ;P




Esimerkkikuvat oikein onnistuneesta hypystä kun hevonen jäi vain möngertämään ennen estettä :'D
Kuinka moni meinaa tulla Hevosmessuille ensi viikolla? :)

4 kommenttia:

  1. Huikeet noi kaks vikaa kuvaa, hahaa, ihana Antti ! Jos mä joskus hommaan suokin ni haluun kyl et se on ton värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Värillä on väliä ;)

      Poista
  2. Minä olen messuille tulossa ja kovasti olen odotellut Antin näkemistä! Niin komea tapaus kyllä kyseessä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Toivottavasti siinä on livenäkin sit jotain näkemistä :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)