sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Rakkaus kuulethan mua, vielä mä tarvitsen sua.

Kuukausi sitten oon viimeksi päivittänyt treenejä jotka olivat Laten opissa. Sen jälkeen ollaan treenattu, mutta nyt on tainnut olla vähän ajopainotteisempaa menoa. On käyty myös Tuijan tehovalmennuksessa tuuppaamassa koulua sekä muutamissa estetreeneissä. Näistä ei vain jotenkin ole saanut mitään kirjoitettavaa, kun niistä fiiliksetkin on ollut aika vaihtelevia.

Hevonen on toiminut ihan hyvin, ainoa mikä nyt vähän on häirinnyt treenejä niin sellainen ylimääräinen pönttöenergia. Tyyppi on niin innoissaan aina päästessään muuallekin kun kotikentälle, niin usein ensimmäiset 20min menee siihen, että vähän koetellaan mitä sai ja ei saanut tehdä. Esteillä puolestaan välillä saanut toivoa parasta kun kontrolli katoaa täysin. Uskon kumminkin, että sekin loppuu taas kun vain päästään säännöllisesti hyppäämään. Nythän taukoa oli reilun kuukauden verran ja muutenkin hevonen ollut tosi innokas hyppääjä, niin tuo kivan pikku lisäboostin tommonen taukoilu.

©Siiri Kaskinen, skaskinen.blogspot.fi
Sileellä minun täytyy taas ryhdistäytyä läpiratsastuksen suhteen. Tajusin vasta ihmetellessäni peileistä maneesilla, että oon koko ajan ratsastanut tuota vähän liian pitkällä ohjalla. En näin ollen ole saanut ratsastettua hevosta todella takasten päälle sekä rehellisesti ohjan ja pohkeen väliin. Toivon, että nyt kun lähdetään korjaamaan tätä, saadaan aika isojakin muutoksia aikaan liikkumiseen sekä muuhun työskentelyyn. Antillahan on aika painava pää, jota on aika raskas kannatella, mutta tarvis nyt vaan alkaa vaatia sen kannattelua ilman minun apua. :D

Tämmöinen pikapäivitys, että hengissä ollaan ja koetetaan saada vähän jotain järkevää aikaiseksi. Ehkä jo tulevalla viikolla ryhdistäydyn blogin päivityksessä myös! ;)

©Siiri Kaskinen, skaskinen.blogspot.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)