tiistai 16. syyskuuta 2014

SKR 70cm & 80cm + TRS 80cm x2

Niihama 7.9.
Kiitos kuvista © Hanna Heinonen !
Alotetaan Ypäjästä. Kisavalmistelut tosiaan tehtiin päivää ennen, sillä tein kun hullu töitä tuon ja edeltävän viikon, eikä aikaa jäänyt valmennuksiin saatika joihinkin harjotuskisoihin. Kotona kuitenkin tehtiin rata, jossa laitettiin mahdollisimman paljon pelokkeita. Antti oli silloin alkuun ihan super jees kunnes kesken ratsastuksen alkoi pureen esteen jälkeen kii ja taas lopuks oli hyvä. Vähän vaihtelevin fiiliksin siis lähdin matkaan, ei tiennyt yhtään mitä odottaa.

Niihama 7.9.
Kuvista kiitos © Paul's Special/Pauli Impola !
 Paikan päällä oltiinkin lopuks vähän liian myöhässä vaikka kuvittelin et ollaan jopa etuajassa. En siis kerennyt kävelemään rataa lainkaan, sillä piti valita kunnon verkan ja radan kävelyn väliltä. Tuo kostautui kumminkin radalla, sillä etten oikein tiennyt itsekkään mitä odottaa ja hevonenkin oli tästä syystä ihan muissa maissa. Verkassa Antti oli ihan semi jees, ei mikään super, mutta hyvä ja vastaanottavainen. Radalla kumminkin jännitys teki tehtävänsä sekä ihan uusi pohja sekä kisatilanne. Hevonen oli jo ensimmäisellä esteellä ihan hämillään, että mitä hänen laitumelle on tuotu jotain esteitä ja hypättiin suoraa päin puomeja. :D Odotin, että oltais kytätty kakkos estettä mutta varsinainen kyttääminen tulikin neloselle ja kutos esteellä Antti vain päätti, ettei hänellä ole aikomustakaan muuten jatkaa tätä tehtävää. Samalla huomasi ihanan toverin, joka vei keskittymisen seuraavalle ja vasta kaksi viimestä tajuttiin hypätä ja ratsastaa oikeasti. Todella huonosti ratsastettu rata ja niin pettynyt fiilis, joten käytiin jälki-ilmottautumassa 80cm, luojan kiitos. 


Niihama 7.9.
© Paul's Special/Pauli Impola
 
Niihama 7.9.
© Paul's Special/Pauli Impola
Seuraavan radan kävinkin käveleen ja muistuttelin taas itseäni, et nyt on ihan tosissaan vähän skarpattava hevosta ja itseä. Rata oli suht vaativa vaikka olikin tosi kiva! Kumminkin Antti toimii parhaiten kun on vähän muutakin kuin yksittäisiä esteitä ja se joutuu ihan oikeasti keskittymään tekemiseensä. 

Verkassa otin vain pari hyvää hyppyä isommalle pystylle ja normikorkeudessa olevalle okserille. Antti oli ihan super! Skarppas ja hyppäs tosi hyvin! Sit hyvällä fiiliksellä radalle, jossa hommat vaan suju. Okei vastalaukkoja ja yks puomi, mut se fiilis oli ihan uskomaton! Me vaan tehtiin yhdessä koko rata ja Antti tukeutu muhun vaikean paikan tullessa, eikä tehnyt mitään omia päätöksiään. Onnistuttiin oleen sijoillakin viimeiseen ratsukkoon asti, kaikista nopeimmalla 4vrp radalla! Huikeeta, olin niin ylpee Antista ja toki vähän itestä, koska vihdoin vaan saatiin noi jutut toimiin just niinkö pitää. Ens vuonna uus yritys ja sit mennään jo tosissaan koittaan. :) VIDEO TÄSSÄ
Harmittaa kun en tajunnut koulukisoihin ilmottautua, olishan seki tarvinnu koettaa. 

Niihamamassa puolestaan meni vielä paremmin, vaikkei tulokset olleet noin hyvät. Ensimmäinen 80cm oli suokkimestaruusluokka. Verkka oli hyvä ja hevonen tuntu varovaiselta. Paketti oli kasassa kunnes hevoset alko väheneen verkkapaikalta, sillä mentiin viimeisenä. Antin kuppi meni nurin kun lauma vähenee ja alko vetään ihme koikkaloikkaansa. Sielä sit kirosin (anteeks teille jotka kuulitte, tilanne vaan vaati pari kirosanaa :D) kun hevonen riepotteli mua kun litran mittaa aina kun piti kääntyä portilta poispäin. Radalla kumminkin rauhottui mutta mielentila oli vielä vähän hätänen niin saatiin sieltäkin aikaseks kaks puomia, ensimmäinen ihan Antin huolimattomuusvirhe ja toinen ihan oma moka. Ajauduttiin ihan liian lähelle kun jäin liikaa miettiin laukkaa ja unohdin ratsastaa loppuun sekä rysähdin vain kaulalle jättäen Antin oman onnensa nojaan. Siitä se sit vähän protestoikin.
 
 
Niihama 7.9.
 © Hanna Heinonen
Niihama 7.9.
© Hanna Heinonen
Seuraavassa luokassa rata menikin tähän astisista kaikista parhaiten! Linjat oli simppeleitä niinkö edellisessäkin, mutta tässä oli lisätty sarja vikoiks esteiks. Luokka oli taitomestaruus, joten mitään huikeita odotuksia ei ollut. Kunhan vain saatais hyvä rata, hyvällä fiiliksellä.
Verkassa otin taas vain muutaman hyvän hypyn ja sit radalle.
 
Niihama 7.9.
© Hanna Heinonen !
Nää mun ilmeet on karseita keskittyneenä. En tosiaan ollut vihanen vaikka siltä näytän. :'D
Antin laukka muuttuu 100 kertaa paremmaks aina radalla, mikä nostaa aina omat fiilikset kattoon kun tuntee et hevonenkin tykkää tästä hommasta! Rata ei ollut lähelläkään mitään taidonnäytteitä, mutta saatiin puhdas rata ja tehtiin se yhdessä. En voi sanoin kuvailla sitä fiilistä radan jälkeen! Motivaatio nousi tän viikonlopun jälkeen pilviin, etenkin kun huomas kuinka paljon Anttikin skarppas noissa. Kuvittelin, et Ypäjällä oli huippurata, mutta kyl toi sunnuntai vie voiton! Uskomatonta kuinka paljon toi hevonen on parantunut ihan muutaman viikon sisällä! :)

Niihama 7.9.
© Hanna Heinonen !

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)