torstai 10. heinäkuuta 2014

Yks askel eteen, taas alas kaks. Tää on kylmä maailma, kutsun tätä Alaskaks.

Vivin tunti taas takana ja tälläkin kertaa fiilis tunnin jälkeen huipussaan. Se miten paljon oon saanut apua etenkin oman istuntani kanssa, mutta eritoten myös Antin ratsastuksessa on ihan sanoin kuvaamatonta. Oon niin kiitollinen, että on löytynyt tuollanen kultakimpale joka on niin aidosti kiinnostunut opettamaan. Sama pätee myös Tuijaan sekä Lateen! Hyvä valmentaja on kullan arvoinen, ja oon onnellinen, että mulla on näitä kolme. Kukaan ei voi opettaa kaikkea, mutta jokainen jotain. Nää kaikki täydentää toisiaan kun palapeli ja potkii meitä aina vaan eteenpäin. Kiitos heille uskomattomasta työpanoksestaan. <3

Noniin siihen tuntiin, nyt kun sai sydämmeltään tuon valmentajahehkutuksen. Antti oli alkutunnista tosi rauhaton, etenkin kun Jerkku kävi pyörimässä aidan toisella puolen. En tajua mikä Jerkku viha tolla hevosella on... :D 
Aloitin itsenäisesti ratsastaan hevosta paremmin avuille ennen tuntia. Tein suoraa uraa käynnissä ja kulmat käänsin etuosakäännöstä ajatellen, jotta saisin hevosen rehellisesti ulko-ohjalle ja etenemään ulkopohkeesta. Jatkoin niin, että otin ravisiirtymiset kulmiin mukaan ja hevosen piti lähteä heti pohkeesta eteen, mutta myös kääntyä ulkoavuista. Antti oli ihan jees, mutta todella epätasainen edestä. 


Vivin saapuessa sanoinkin tästä ja pohdin ääneen josko nyt kokeilisi uudelleen kolmipalaa, kun edellisellä kerralla meni niin mönkään luultavasti vain selän kipeyden vuoksi. Nythän sillä on kolmipala oliivi, mutta haluaisin käyttöön kuolaimen joka on sallittu sitten myös koulukisoissa. Ei tarvitse sitten pohtia mitenhän menee toisella kuolaimella. 
Antilla on muutenkin vähän ärsyttävä tapa
rullautua kuolaimen taakse ja jättää takajalat talliin, joten ollaan keskitytty korjaamaan nyt tätä sekä laukannostoja. 


Tehtiin tunnilla paljon puomityöskentelyä ja tosiaan niitä laukannostoja. Antti parani koko ajan loppua kohden, eikä epätasaisuudesta ollut lopuksi enää tietoakaan. Sain hyvin pidettyä koko tunnin ajan sopivan rytmin eikä tehty mitään omia temmon muutoksia. Yllättävän vaikeaa se silti on! 



Tänään puolestaan ratsastin yksin ja kokeilin nyt paksumpaa kolmipalaa, joka ainakin tällä kertaa tuntui ihan nappi valinnalta! Antti ei kertaakaan jäänyt vaan pureskelemaan kuolainta ja rullautumaan kuolaimen ja pohkeen taa. Okei sain kyllä muutaman kerran pohkeella nostaa niskan ylös, mutta silti se pysyi koko ajan tuntumalla. Edistystä siis! Silti en saanut sitä yhtään hyväksi, en vaan uskalla vielä jäädä hinkkaan sitä paremmaksi ja paremmaksi. Tunsin koko ajan kuinka hevonen ei työnnä kunnolla takaa ja on samalla liian kiireinen = huono kombo. Täytyy vaan nyt kestää ja antaa aikaa, lihasvammoissa kuitenkin kestää parantua. 


Äiti otti videoakin, ja hyvä niin sillä opin parhaiten kun nään ne virheet muuten en ikinä osaa niitä korjata. Hirvitti katsoa kun meno on vähän tai siis paljon niinkö sinnepäin... Ehkä me täältä aikanamme noustaan... Ärsyttää kun tietää mihin tosta hevosesta on ja se mitä siitä nyt saa irti on ihan olematonta. Sit mun istunta. Voi luoja, mä kun luulin, et istun jo ihan hyvin. Haha nyt taas viisaampana sit eteenpäin. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)