sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Tykkään susta niin, että halkeen.

On unohtunut blogin päivitys täysin, sillä oon jotenki vähentänyt koneen käyttöä hirveesti ja pelailen vaan puhelimella. Toisekseen vihaan päivittää blogia puhelimella kun postaukset jää niin hölmöks ja ne tulee muutenkin tehtyä vähän sinnepäin kun ei jaksa kirjoittaa. Seli seli, eikö?

Antin vaiva luultavasti selvisi! Aika sitkee kaveri meillä, täytyy sanoo ja aika tyhmät omistajat... Heh.... Selästä löytyi lihasrevähdys, kysymykseks nyt siis vain jäi, että kuinkahan kauan sekin on ollut. Pahoin pelkään, että kaikki lähti siitä hevosmessujen aikaan kun ostettiin uusi pallo ja tuo pönttö riekku sen kanssa niin kovasti, eikä pohja ollut mikään paras mahdollinen. Siitä lähtien se on ollut epämääräinen, joten en vaan keksi muuta järkevää syytä kun mikään muu ei ole liikunnassa muuttunut. 


Hepparaukka on koittanut kovasti kertoa olevansa tosi kipee, mutta nöyränä tehnyt paremmin kun hyvin työnsä. Tyhmät ihmiset ei vaan ole tajunnut ja uskonut... Taas viisaampana siis jatketaan. 


Kuukausi saikkua satuloista/siloista ja muutenkin painosta selässä. Kuukauden jälkeen kokeillaan miten reagoi painoon ja jatketaan siitä sit miten on tarvis. Hyvä puoli tässä on se, että hevonen on onneksi sen verran hyvällä mallilla ratsastuksellisesti, ettei takapakkia ainakaan pitäisi tulla. Tietenkin nyt kaikki kisat mitä kesälle suunniteltiin peruuntuu, hyvällä lykyllä ehkä sh-kunkkareihin päästään jos kehdataan lähteä. Nyt mennään kumminkin kevyellä liikunnalla maastakäsin, joten ollaanki aloitettu nyt lenkkeily huipputyypin kanssa! 
Kävin tänään lenkittämässä jätkää ja voi luoja se on hauskaa seuraa. Ihan uskomatonta miten joku hevonen voikaan olla noin hulvaton! Tuntui kun olisin käynyt lenkillä jonkun hyvän kaverini kanssa, vaikka niinhän teinkin ja tulin niin hyvälle tuulelle. Myös Antti näytti nauttivan kun vietettiin aikaa ihan muutenvaan ja lepposesti. On se vaan niin rakas hepo. ❤️




2 kommenttia:

  1. Sepä se on näitten suokkien kanssa, kun ne tekee työnsä hammasta purren. Eipä se ois talvisotakaan voitoksi kääntyny, jollei suokkien (ja miesten) kipukynnys ollut mikä se on. Ja periytyy näköjään jälkipolville. ;) Miinuksena siinä vaan on just tuo, että pirustakos me sitten tiedetään että johonkin sattuu kovasti, kun oireilu on niin minimaalista ettei ole edes varma oireileeko se vai onko omassakorvavälissä vaan vikaa. Ei oo helppoa. Ja kyllähän sitä itseään syyllistää, mutta ei se mitään hyödytä. Parhaamme kaikki teemme eikä kukaan ole superihminen. :)

    Hienoa, että vika kuitenkin löytyi! Tsemppia paranemiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit! Kyllä nuo putket on vaan mahtavia olentoja! :)

      Kiitoksia, toivotaan että paraneminen sujuis nyt niin kun pitäis..,

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)