sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Bad times wake us up to the good times we weren't paying attention to.

Tuntuu, että nyt on ollut pitkä ajanjakso kun tuulee vaan niin kovaa vastaan, ettei pääse mihinkään eikä etenkään tahtois antaa periks ja pakittaa muutamaa askelta.

Tuitui♥
Antti on ollut jotenkin todella hankala ratsastaa pitkän aikaa, tai siis todella hankala Antiks. Se on ajoittain vastustellut tosi paljon simppeleissä jutuissa ja muutenkin tuntunut niin omituiselta. Ei ole ollut lainkaan oma itsensä.

Vivi kävi pari päivää sitten pitämässä mulle tuntia, sinä päivänä kaikki meni pieleen. Olin jopa varma, että tuo hevonen pimahtaa päästään ihan täysin, sillä se oli jotenkin niin kummallinen. Onhan se siis muutenkin vähän viriili yksilö, mutta nyt se oli niin ihmeellinen, ettei paljoa enää naurattanut. Yleensä ne sen tempaukset on huumorintajulla ymmärrettäviä juttuja, mutta nyt lähinnä nuosi huoli pintaan. Puhuin asiasta äitille ja Vivillekkin, sanoin, että oon ihan varma sen olevan kipeä jostain, sillä
se ei vaan oo oma ittensä. Kumminkin mua uskoteltiin, että sillä vaan on varmaan paikat niin kohmeessa jos on ollut yötä ilman loimea ulkona. Tai se on vaan levoton kun on iltaheinien aika ja joutui hommiin. Ei nuokaan vaan saaneet vakuuttuneeksi, hevonen joka on ollut meillä neljä vuotta ei ole ikinä ennen ollut tuommoinen vaikka olis ollut mikä aika....

No mikä siinä nyt sitten oli niin erilaista? Ensinäkin selkäännousu, en meinannut päästä lainkaan hevosen selkään. Hevosen, joka normaalisti jaksaa odottaa niin pitkään paikallaan kunnes saa merkin lähteä. Tosin tämäkin on jo ollut vähän aikaa erikoinen, muttei näin paha ennenkö nyt. Antti siis lähti painaan satalasissa kun sain jalustimen jalkaan ja olin ponnistamassa kyytiin. Tietenkin lensin siinä rytäkässä hiekkakasaan ja tyyppi juoksi kavereiden tarhan eteen syömään vihreää, antoi heti kiinni kun haki, eli ei tosiaan tehnyt ihan piruuttaan tuota. Uus yritys, tällä kertaa en kerennyt kun kävelemään penkin lähelle jossa jo lähti kiskomaan itseään irti mun käsistä. Ja toisellakin kertaa antoi heti kiinni kun hain, luojan kiitos.

Kolmannella kerralla huikkasin jo apua tallin omistajalta, joka sekään ei meinannut saada pidettyä hevosta paikallaan. Olis pitänyt jo tässä ymmärtää, että nyt on jotain vialla, sillä hevonen oli niin paniikin vallassa kun nostin jalustimen jalalle. Ei siinä, koitin vain päästä selkään ja uskotella, että hevonen vain sikailee kun eilen ollut vapaapäiväkin.
Pääsin selkään vasta kun laitettiin nenä seinää vasten ja hyppäsin kyytiin niin nopeaa kun vain osaan. Siltikin hevonen meinas painaa alta samantien kun olin kyydissä, tai siis painelikin, mutta tuli heti takas kun vain pyysi. Lähdettiin tallin pihasta siis todella jännittyneessä mielentilassa. Kumminkin matka Ollilaan meni moitteetta, tosin normaalia säikympi hevonen oli mikä myös jäi ihmetyttämään.

Tunti puolestaan meni ihan penkin alle. En saanut minkäänlaista kontrollia hevoseen, se oli jännittynyt ja vahva. Vasta loppuraveissa pystyin sanomaan, että nyt saan ratsastettua tätä ja se kuunteli apuja. Laukkakin oli aivan hirveää taistelua, normaalisti se on helpoin askellaji ratsastaa. Koitin vielä kotimatkalla miettiä, että jospa ratsastinkin sitä liian kovalla kädellä ja kaikenlisäks kokeilin turnado niveltä, jolla se on vahvempi kun muilla, muttei noin vahva ole ollut ikinä. Kumminkin hevonen kuulemma liikkui ihan normaaliin tapaan, paremmin kun tähän asti, joten mitään tahditusta ei ole enää riesana.
Tallipihassa kumminkin taas alkoi temppuilu, en meinannut saada laskeutua selästä. Antti sai aina hirveät hepulit kun lähdin nojaamaan kaulalle heittääkseni jalan selän yli. En lopulta meinannut saada hevosta pysymään paikallaan, jotta olisin päässyt alas, tai siis yrittänyt edes tulla alas. Lopulta hyppäsin rivakasti maahan, josta sain pitää kaikin voimin ohjista kiinni, jottei hevonen taas lähtis omille teilleen.



Mikä sitä sitten vaivasi? Äiti oli seuraavana päivänä käynyt ratsastamassa ja selkäännousu oli kuulemma ollut yhtä hankalaa, ja selästä laskeutuessaan Antti oli kuulemma hyppinyt pystyyn. Satulaa riisuessaan oli huomannut kyljessä jonkun kämmenen kokoisen patin. Oikeasti, toivon todella etten oo ollut niin sokea ja en ole huomannut tätä edellisenä päivänä vaan, että se olis ilmestynyt siihen vähitellen. Jotenkin tosi typerä olo, etten ole voinut vaan uskoa itseäni ja saada muitakin uskomaan, että jotain on vialla. Onneks kumminkin nyt löytyi syy, vielä kun keksitään mikä ja mistä mahtaa olla kyse.
Patti on kumminkin siinä kohtaa mihin silat laskeutuu ja aisat laitetaan kiinni. Antilla on viimeksi reilu viikko sitten ajettu, joten siloista se ei ole välttämättä tullut. Satulat olleet samat, enkä oikeen usko niiden aiheuttaneen mitään tollasta. Voiko se olla vaan riekkunut tarhassa jotain omiaan/ piehtaroinut jonkun kiven/kannon päällä..?

Tuntuu, että nyt on kaikki palaset levällään kun ensin oli ihme tahditusta ja nyt tuo mystinen patti. Kaikenlisäks sopivaa satulaa ei tunnu löytyvän mistään eikä mikään kuolain sovi omaan käteen. Tosin toivon, että tuo kuolain asiakin helpottuu heti kun saadaan patti vaivaamasta. Ties vaikka se olisi pitempäänkin vaivana ja aiheuttanut kipua, jonka Antti osoittanut omalla tavallaan. Tiedä noista kun ne ei osaa puhua... Tällä hetkellä ei kyllä tunnu lainkaan hyvältä hevosenomistajalta kun on ollut niin sokea ja tyhmä.


"People say you have to have a lot of passion for what you’re doing and it’s totally true. And the reason is because it’s so hard that if you don’t, any rational person would give up. It’s really hard. And you have to do it over a sustained period of time. So if you don’t love it, if you’re not having fun doing it, you don’t really love it, you’re going to give up. And that’s what happens to most people, actually. If you really look at the ones that ended up, you know, being “successful” in the eyes of society and the ones that didn’t, oftentimes, it’s the ones [who] were successful loved what they did so they could persevere, you know, when it got really tough. And the ones that didn’t love it quit because they’re sane, right? Who would want to put up with this stuff if you don’t love it?

So it’s a lot of hard work and it’s a lot of worrying constantly and if you don’t love it, you’re going to fail. So you’ve got to love it and you’ve got to have passion and I think that’s the high-order bit."
Steve Jobs

2 kommenttia:

  1. Selvisikös koskaan mikä se patti oli, ja mistä tuli? Hävisikö itsestään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä oli lihas tulehtunut kun tyhmänä oltiin laitettu pikalukkokärryt perinteisellä valjastuksella (ei saisi tulla niin alas kun ovat kapeammat). Hoidettiin kylmällä ja lämpimällä vuorotellen. Pitkä saikku satulasta ja valjaista.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)